Vuoden 2007 loppupuolella palasimme takaisin Viroon, jossa teemme työtä Viron ev.lut. kirkon Lähetyskeskuksessa.
http://www.eelk.ee/mk/
Vuoden 2007 loppupuolella palasimme takaisin Viroon, jossa teemme työtä Viron ev.lut. kirkon Lähetyskeskuksessa.
http://www.eelk.ee/mk/
Tervitus!
Tein unohtumattoman ja työntäyteisen matkan Viroon. Matkan tarkoituksena oli osallistua Liliann Keskisen kanssa perustamilleni Poltsamaan nuorten talvipäivien 10-vuotissynttäreille sekä Viron kirkon pappeinkonferenssiin. Lisäksi halusin vierailla meille tärkeissä seurakunnissa. Kaiken tarkoituksena oli lähtys- ja evankelioimisnäyn edistäminen Viron kirkosssa.
Matkan aikana tehtyä päiväkirjaa voi lukea tästä. Valitse kohdasta “Archives” sana, jossa lukee “January 2007″.
Kiitoksia tukijoillemme, että sain tehdä tämänkin matkan.
Olemme Saksassa töissä Suomen ev.lut. kirkon työntekijöinä. Meidän työnantajamme on Suomen evankelisluterilainen Kansanlähetys (http://www.sekl.fi/). Kansanlähetys on jaettu piiriorganisaatioihin, joista kaksi eli Etelä-Pohjanmaan sekä Keski-Suomen Kansanlähetys ovat tukeneet työtämme.
Lisäksi työssämme ovat suurenmoisella tavalla olleet mukana nimikkoseurakuntamme eli seurakunnat, jotka tukevat työtämme taloudellisesti ja rukoilleen. Näitä urhoollisia seurakuntia ovat:
-Jyväskylän maaseurakunta
-Konneveden seurakunta
-Korpilahden seurakunta
-Soinin seurakunta
-Suolahden seurakunta
-Ähtärin seurakunta
Seurakunnat, seurakuntien työntekijät, vastuunkantajat ja jäsenet: kiitoksia teille yhteistyöstä ja toivottavasti se jatkuu kauan.
Mika – mukava ja hauska mies. Suomen ev.lut. kirkon pappi. Töissä Saksassa joulukuusta 2005 siirtolaisten parissa. Työn tärkein homma on toimia Mannheimin turkinkielisen luterilaisen seurakunnan pappina. Tähän kuuluvat jumalanpalvelusten lisäksi turkkilaisten kohtaaminen ja uskontokeskustelut heidän kansaan. Lisäksi olen ELRIM-uskontoinstituutin johtaja. Minua työllistää myös vaimo Anne ja lapset Sarianna ja Sallamari.
Anne – pirteä puurtaja. Filosofian maisteri, pääaineena saksan kieli. Myös töissä Saksassa. Hoitaa Kansanlähetyksen työalan talous-, tiedotus-, kirjanpito-, vierasemäntä-, yms. yms asiat. Häntä työllistää mies Mika ja lapset.
Sarianna käy koulua Heidelbergin kansainvälisessä saksalaisessa koulussa (Internationale Gesamtschule Heidelberg). Työpäivät ovat pitkiä. Sarianna lähtee yleensä kotoa heti seitsemän jälkeen ja tulee vähän ennen viittä illalla. Onneksi keskiviikkoisin koulu loppuu jo yhdeltä.
Sallamari viettää arkipäivänsä evankelisen kirkon Elisabeth-von-Thadden -koulussa Heidelbergissä. Hänenkin koulukieli on saksa. Koulupäivät ovat vähän lyhyemmät kuin Sariannalla.
Tervetuloa Mikan, Annen, Sariannan ja Sallamarin sivustolle. Täältä löydät tietoja meistä sekä kuulumisiamme. Sinulla on myös mahdollisuus kommentoida lukemaasi.